Yritin tehdä 'Balck Bird' merkin pipoon, mutta se näkyy tuossa kuvasa aika heikosti.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Pienen pieni postaus piposta
Kaverin pipo tuli valmiiksi viime viikolla jo, mutta kiireiden takia, en ole ehtinyt kertoa siitä. Tyytyväinen hän oli lopputulokseen :) Nyt on työn alla toiselle kaverille samanlainen pipo, vähän eri värein. Tämä pipo onkin ihanan yksinkertainen neuloa.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Viimeisimpiä tekosia ja tulevia
Anteeksi pitkäaikainen hiljaisuus, mutta nyt en ole vähään aikaan tehnyt kauheasti käsitöitä, paitsi koulussa ja vapaa-ajalla lähinnä vain ostellut kankaita, koska pian alan kokeilemaan jos saisin kaikista niistä kankaista lolitamekon/mekkoja aikaan :)
Kuitenkin tossa viikko sitten tein rintakorun, josta mulla ei kyllä ole mitään kiitettävän hyvää kuvaa, mutta saa siitä ainakin jonkinlaisen käsityksen korusta. Multa jo pyysi yksi tuttu, että tekisin hänelle samanlaisen ja hän maksaisi siitä, joten mikä ettei :) Ei ennen multa ole kysytty jos tekisin jollekin käsitöitä, mitä itselle olen tehnyt. Aina vain huvinvuoksi olen tehnyt ja antanut lahjaksi. Mutta tämähän on hyvä juttu! Nyt ainakin tiiän, että minun käsitöistä pidetään ja halutaan jopa ostaa ^^ On multa kysynyt kaveritkin jos heille voisin tehdä esim. mekon. Innostuivat niistä kankaista, mitä ostin, niin paljon, että haluavat nyt, että teen heille myös! Toiselle kaverille jo tavallaan lupasin, että jos nään jossain nättiä sateenkaari kangasta, niin teen hänelle siitä lolita-mekon (koska sateenkaari on meidän yksi hauska vitsi juttu).
Korun kaikki tarvikkeet ovat Sinellistä ostettu, hintaa tälle korulle tuli 5.15, mutta toki otan pienen vaivanpalkan kun teoksiani myyn. Koru näyttää siis tältä:
Yläpuolella on kuva toisesta mekosta minkä teen, tein sen muutama päivä sitten puoliunessa, kun mulla oli illalla (vai oliko se jo yö...) tylsää. Toinen mekko on myös puoliksi piirretty. Hyvin samantapainen kuin tuo pinkkimusta, mutta siitä tulee musta-valkoinen ja tuo vekkijuttu tuosta edestä siirtyy taakse.
Kuitenkin tossa viikko sitten tein rintakorun, josta mulla ei kyllä ole mitään kiitettävän hyvää kuvaa, mutta saa siitä ainakin jonkinlaisen käsityksen korusta. Multa jo pyysi yksi tuttu, että tekisin hänelle samanlaisen ja hän maksaisi siitä, joten mikä ettei :) Ei ennen multa ole kysytty jos tekisin jollekin käsitöitä, mitä itselle olen tehnyt. Aina vain huvinvuoksi olen tehnyt ja antanut lahjaksi. Mutta tämähän on hyvä juttu! Nyt ainakin tiiän, että minun käsitöistä pidetään ja halutaan jopa ostaa ^^ On multa kysynyt kaveritkin jos heille voisin tehdä esim. mekon. Innostuivat niistä kankaista, mitä ostin, niin paljon, että haluavat nyt, että teen heille myös! Toiselle kaverille jo tavallaan lupasin, että jos nään jossain nättiä sateenkaari kangasta, niin teen hänelle siitä lolita-mekon (koska sateenkaari on meidän yksi hauska vitsi juttu).
Korun kaikki tarvikkeet ovat Sinellistä ostettu, hintaa tälle korulle tuli 5.15, mutta toki otan pienen vaivanpalkan kun teoksiani myyn. Koru näyttää siis tältä:
Yksinkertainen, mutta mielestäni kaunis koru. Linnun siivet, sulat yms. ovat mielestäni hienoja ja vaikka olisitvatkin mitkätahansa siivet, niin ne ovat aina mielestäni hienot. Siitä tuo idea!
Kankaat jotka tulevat lolita-mekkoihin ovat tämän näköisiä:
Maailman söpöin kangas <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)